torstai 31. toukokuuta 2012
Vaisua elämää
Kesätyö: plakkarissa. Tosin se ei ole mitään mitä halusin. Kolmen viikon siivouskeikka. Kolme tuntia illassa. Sillä ei paljoa rikastusta, ei. Suunnitelmissa myös vapaaehtoistyö yksillä festareilla. Sekä yksi keikka heinäkuussa. Siinäpä se. Kesä. Muita suunnitelmia ei kirjaimellisesti ole varaa tehdä. Mälsää.
Opinnotkin on nyt ohi ja kaikeksi onnekseni sain kuin sainkin tarvittavat opintopisteet mitä opintotukien saamiseksi edellytetään.
Silti ei paljoa hymyilytä. Rahaa olisi kiva olla kesällä. Jotta voisi tehdä kaikkea kivaa mitä kesällä kuuluu tehdä.
Lisäksi talvikilojen karistamisen sijaan olen alkanut nyt jo kerätä kesäkiloja. Suruun ja tylsyyteen syöminenhän kannattaa aina, eikös?
Jep.
Ja hellekin vaihtui koleaan kevätsäähän.
Valitettavaa löytyy..
Kivoja asioita ja kivoja ihmisiä on onneksi myös olemassa, mutta liian usein huonot asiat peittävät ne alleensa pääni sisällä.
Ehkä huomenna taas parempi päivä? Ehkä..
-emmma
perjantai 18. toukokuuta 2012
Je.
Dark Shadows: nähty! Oikein mainio oli. Tim Burton + Johnny Depp = ei voi epäonnistua ainakaan kovin paljoa.
Kolmen viikon pölyssä kärvistelyn jälkeen sain vihdoin kasattua voimat ja pyyhittyä pölyt, imuroitua ja pestyä vessan. Olen tosin ollut poissa paljon täältä, mutta kyllä sitä pölyä oli jo epäinhimillisen paljon. Näin flunssan jälkimainingeissa tuo energia on vielä niin vähissä, että imurointikin otti vähän koville. No, nyt se on ainakin tehty. Seuraava tavoite: lukea tenttikirja maanantaihin mennessä, jotta pääsisi joskus siitä tentistä läpikin. Olen tältä vuodelta saanut vain 42 opintopistettä toistaiseksi ja se pakollinen 45 häämöttäisi tuon tentin läpipääsyssä. Katsotaan miten käy. Motivaatio = nolla.
-emmma
tiistai 15. toukokuuta 2012
Matka
Alkudrinksut laivalla |
Matkailumaatila |
Keltavuokkoja |
Paikallista käsityötä |
Simpukoita rannalla |
Mistä tuo roskis tuli? |
Mieletön ranta |
Löytöjä rannalta |
Olin äitini ja isoäitini kanssa kolmen päivän kylpylälomalla Viron Pärnussa. Vaikka olinkin flunssassa koko matkan, niin silti oli oikein hyvä reissu. Hierontoja, kylpyjä, hyvää ruokaa, shoppailua, lepoa ja niin edelleen. Todella kaunis ja rauhallinen paikka tuo Pärnu. Voisin mennä toistekin.
-emmmma
tiistai 1. toukokuuta 2012
same shit every day
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)