Nyt väsyttää. Ihan hillitön viikko takana. Maanantaina olin kotona seitsemältä, tiistaina kuudelta, keskiviikkona yhdeksältä, torstaina aamukahdelta ja eilen seitsemältä. Eilen oli illalla seminaari, joka jatkui vielä tänäänkin. Nyt istun koneella tämän koko päivän karkkipussi kainalossa. Tiskaan ja imuroin ja kertailen tiistain tenttiä varten. Huomenna tenttiin lukua ja olisi kiva liikuntaakin keretä harrastamaan jossain välissä. :D Kävelen kyllä joku päivä sen yli puoli tuntia yliopistolle ja takaisin, mutta se nyt on hyötyliikuntaa.
Kärsin hirveästä matka-, koira- ja shoppailukuumeesta! Koiraa en voi ottaa, koska asuntoni on niin pieni ja tänne ei kai saa edes lemmikkejä ottaa.. Matkalle en vielä pääse, mutta ehkä joululomalla voisin mennä jos saan jonkun seuralaisen mukaan. Vaatteisiinkaan en viitsisi rahaa käyttää, kun ei kuitenkaan ole tarvetta millekään.. Täysin käsistä lähtenyt siivouskuumeeni on sentään kaikonnut! Sitä kesti muutaman viikon, mutta nyt olen järkiintynyt ja sisäistänyt sen, että imurointi kerran viikossa riittää, tiskit joka toinen päivä ja pölyjen pyyhkintä aina silloin kun pöly alkaa peittämään huonekalujen oikean värin. Hehee. Olen niin helposti stressaantuva ja täydellisyyteen pyrkivä, että minun on vaikea olla rennosti jos kaikki ei ole siistiä ja järjestyksessä. Mutta mielestäni olen jo päässyt paljon rennompaan mielentilaan kun niin olen kerta päättänyt. Feels good. (:
-emmma