torstai 29. maaliskuuta 2012

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pics of maximum lameness

Emma, valmisruokien ystävä.

Viikonloppuna söin pashaa ensimmäistä kertaa. Valmiina purkista tietenkin... Oli aika hyvää kyllä.

Nom

Säälittävä rairuohoni. Tosin nämäkin kuvat on otettu vkloppuna ja nyt ruoho näyttää jo vähän paremmalta.

Sellasta.



-emmma

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Vihdoin

Inhoan puhua ongelmistani, siis niistä oikeista ongelmista, jotka tekevät minusta hauraan.
Inhoan sitä siksi, koska olen vahva ihminen muuten ja koen, että muutkin ihmiset näkevät minut vahvana.
Näistä asioista puhuminen saa minut kuitenkin tuntemaan itseni niin haavoittuvaksi ja heikoksi, siksi sitä inhoan.
Nämä asiat ovat niitä harvoja, jotka saavat minut itkemään niistä puhuttaessa.
Tänään puhuin niistä. Ja itkin. Itkin jo ennen kuin puhuin niistä.
Puhuin ammattihenkilölle. Häpesin niin näyttää heikkouteni.
Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. Koska tiedän, että saan apua. Tiedän, että ne ongelmat ovat oikeita, eikä vain päässäni.

Vahva minä saa nyt vain niellä ylpeytensä ja jatkossakin paljastaa heikkoutensa vaikka hampaita purren.
Jos vain pystyy itkultaan puhumaan.

Vihdoin.



-emmma

Jepajee

Right now: Kasvissosekeitto raejuustolla + ruisleipä kermajuustolla = <3

Anyway...

Kävin tänään katsomassa Nälkäpeli-leffan, suosittelen! Aikas jännä oli.

Luin myös 10 sivua kurssikirjaa, jee... Ja lähetin yhden hakemuksen.

Eilen siivosin koko kämpän ja tein pitkän lenkin.

Pitkät kävelylenkit on jotain niin parasta, kun on näin hyvät ilmat. Teen niitä useamman viikossa ja ah, sitä nautintoa.

:)


-emmma

lauantai 24. maaliskuuta 2012

.



Kolme lausetta, joita on aina toisinaan niin kovin hankala uskoa.

Valo kuitenkin pilkahtelee paikoittain. Eikä nyt puhuta pelkästään auringon valosta..

Kyl mä pärjään.

On vain uskottava noihin lauseisiin.


-emmma

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kevät

Vielä 10 astetta lisää lämpöä ulkosalle, niin voi tällaisissa releissä lähteä ulkoilemaan!

Melkeen kyllä voisi nyt jo mennä...Ehkä takki kuitenkin päälle?

Hoplaa



-emmma

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Rairuoho sen kun kasvaa! Jo muutaman sentin pituista ruohoa pukkaa.

Jee.

-emmma

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Rairuoho

Laitoin tänään rairuohoa kasvamaan

En ole varmaan vuosiin laittanutkaan sitä kasvamaan..

Ostin jopa pieniä tipuja koristeeksi

Ja äidin lähettämät ohransiemenet siihen sitten laitoin

Ostin myös multaa, pienin säkki, minkä löysin, oli 4 litraa...Yksiö, missä ei ole parveketta, terassia tai säilytystilaa ollenkaan, ei ole paras paikka puuhailla mullan kanssa!

Nyt jännäillään. Viiden päivän päästä pitäisi olla komia ruoho tuossa ja sitten siirrän tipuset siihen päälle.



-emmma

On today's agenda:

Tänään:

Teen yhden kaksipuoleisen tehtävämonisteen.
Kävelen Tarjoustaloon ostamaan silmälasipyyhkeitä.
Lähetän valmiin ryhmätyön lehtorille sähköpostissa.
Manaan jäiset kuralenkkipolut alimpaan sinne. Asfaltit ovat täysin puhtaat jo kaikesta ylimääräisestä paskasta, mutta polut ovat karmeassa kunnossa? No me gusta! Asfaltilla on inhottavaa juosta, haluan poluille!

Sellasta siis. 


AND! 20 päivää pitkäperjantaihin ja silloin meinaan herkutella näillä:!

Lempparipääsiäiskarkit, omnom.


Eli 20 päivää jos nyt yrittäis vielä kärvistellä vähän ja jättää irtokarkkihyllyt rauhaan.....Yhyy.


-emmma

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Uudet kledjut

Tekniset sukat juoksuun

Pitkähihaiset juoksupaidat

Juoksuhanskat

Niken juoksucaprit

Huhuuu


Lisää kuvateksti

Kokonaisuutta




Nyt kelpaa lenkkeillä! Eilen tosiaan avasin JUOKSUlenkkikauden, tunnin lenkki, puolet juoksua, puolet pikakävelyä ja hiki lensi. Ihanaa! Vanhat lenkkarit ovat vielä hyvät, Adidas Duramot taisivat olla, joten uusia ei nyt tullut ostettua. SoftShell-takki vielä pitää ostaa ja sitten on hyvä. Vai onko... Hehee.


-emmma

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Nonni...

Tänään SE tapahtui.


Juuri SE.

Meinaan repsahdus.

Ei niin paha kuin mikä olisi voinut olla.

Mutta silti.

Onneksi tiedän nyt jo, että huomenna taas uusi alku ja niskasta kiinni.

Ja kävelin sentään 5 km Cittarin Mammuttimarkkinoille hakemaan näitä herkkuja!

Ja menen kohta uudestaan lenkille...

Armahdettakoon tämän kerran.



Tässä kuvia itse ilkimyksistä:

328 grammaa irtokarkkeja :D Söin 200 grammaa ja nyt mietin jos vain heivais loput huit helvettiin. Pahojakin ovat. Hyi.

Oli pakko! Tarjouksessa vain euron!! Seliseli. Ihan hyvää oli. Ei ehkä niiden yli 400 kalorin edestä kuitenkaan, mutta anyway.....

Ja tällainenkin lähti Mammuteilta mukaan kun kerta kakkosella sai. 




Ostin myös vessapaperia. Yksi järkevä ostos per kauppareissu on ihan cool, eikös? He-he-he.

Nyt ylös, ulos ja lenkille, goddamn!!


-emmma

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Naistenpäivä









Tänään on naistenpäivä. Ajattelin sallia itselleni naistenpäiväleivoksen tänään, koska on niin erityinen päivä ja ansaitsen sellaisen. Sitten tulin järkiini ja päätin, että jokaikinen päivä on aina jollain tavalla erityinen, huonolla tai hyvällä tavalla ja aina olisi syytä juhlia/piristää itseään herkuilla. Tämä päivä ei eroa niistä päivistä mitenkään. Illalla kävinkin sitten kaupassa ja tuijottelin herkkuhyllyjä aika välinpitämättömästi ja päätin että en ota mitään niistä. Sen sijaan ostin uusia tuttavuuksia rahkahyllyltä ja mehukeittohyllyiltä. Olen rahkan ja sokerittoman mehukeiton suurkuluttaja nykyään... Tuota Skyr:n vaniljarahkavalmistetta olen jo maistanut ja todennut sen hyväksi (varsinkin ravintoarvojensa puolesta, paljon proteiinia, vähän hiilareita ja energiaa) ja samat kriteerit pätee myös noiden purnukoiden sisältöön. Tuo mehukeitto on uusi maku minulle ja testaan sitäkin heti jahka olen edellisen vadelmamustikkakeiton käyttänyt loppuun. Ingmanilla on noissa mehukeitoissa vaikka mitä jänniä makuja, mitä pitää vielä kokeilla. Valion tuotteista olenkin varmaan kaikkia jo maistanut.

Tänään siis "naistenpäivän kunniaksi", eli siis ihan muuten vain, syön jonkun näistä herkullisista rahkasysteemeistä!

Hyvää naistenpäivää. (:

-emmmma

Kokkailua yms plörinää

Munakasta pinaatilla, sipulilla, kuivatuilla suppilovahveroilla ja juustolla.

Omnom



Valmis tuotos

Uusi koristetyyny, kaverin äiti oli tehnyt sen minulle. (:



Ja sitten pientä pohdintaa... Olen nyt muutaman viikon tässä ollut "kevennyskuurilla" ja kilojakin on muutama pudonnut. Panostan tällä hetkellä enemmän syömisten vähentämiseen kuin liikunnan lisäämiseen. However, nyt kun vihdoin lumet ovat alkaneet sulaa ja kohta tiet ovatkin kokonaan lumettomat niin alan juoksemaan ja pyöräilemään oikein kunnolla! Can't wait! Olen nyt viikon sisällä kaatunut jo kaksi kertaa ulkona (enkä minä yleensä kaadu ikinä) kun tuolla on niin jumalattoman huonossa kunnossa olevat tiet. Ärsyttävää. Olen kuitenkin joka päivä kävellyt joko ihan huvikseni tai sitten hyötyliikuntana. Panostan nimenomaan hyötyliikuntaan, kävelen kiertoteitä, valitsen aina portaat, kannan painavia kauppakasseja kauempana olevasta kaupasta yms.
  Tämä terveellinen elämäntapa on hankalaakin kieltämättä. Hankalaksi sen tekee muiden ihmisten läsnäolo lähinnä :D Koko ajan olisi tarjolla kahvitteluja pullineen ja juhlia alkoholeineen. Kumpikaan ajanviettotapa ei oikein laihduttajalle sovi, hehe.. Olen kuitenkin onnistunut jotenkin pitämään sosiaalisesta elämästäni kiinni yksinkertaisesti kahvilla ollessani kieltäytymällä kahvileivistä ja juhlissakin olen todennut voivani olla ilman alkoholia. Ei se yhtä hauskaa kyllä ole. Alkoholia ilman olisi hyvä olla muutenkin kuin laihdutuksen kannalta vain. Menee näes aika lailla rahaa ja aamulla kaduttaa.
Syömisistä taasen... Olen karsinut hiilihydraatit aivan minimiin, koska se on ennenkin sopinut minulle laihduttaessani. Syön paljon kasviksia ja eri proteiininlähteitä. Tärkeimpänä pidän kuitenkin kalorimäärää, jonka yritän pitää 1200 kcal/ päivänä jona en liiku, ja 1400 kcal/ päivänä, jona liikun. Tietenkin voin syödä vähän enemmänkin tai vähemmänkin, jos siltä tuntuu ja on hyvä olo muuten.
Painosta... Ihannepainoni olisi  4.3-6.3 kg päässä tällä hetkellä, mikä tuntuu niin vähältä ja toisaalta myös niin paljolta. Aion joka tapauksessa ainakin 4.3 kg pudottaa kesään mennessä, ja saattaa olla, että tyydyn siihenkin oikein mainiosti.


Tälläista tällä kertaa.... (:



-emmmma

torstai 1. maaliskuuta 2012

Boo-yaa

Vihdoin sain jotain aikaiseksikin, siivosin kämpän; pyyhyin pölyt, siivosin allaskaapin, siivosin vessan, imuroin, pesin lattiat yms yms.Tänään vielä suunnitelmissa ainakin käydä yliopistolla viemässä pari paperia ja tulostamassa myös. Ehkä jos vihdoin myös niitä kouluhommia tekisi...


Tässä vielä kuvaa tätini ja serkkuni antamasta yllärilahjasta!

Jeeeeeeeee!




-emmma