Asioita, joista tulen iloiseksi:

- Kynteni, en ole pureskellut niitä vähään aikaan ja ne ovat kauniit ja mustat
- Kahvin juonti Taika-mukistani
- Talvitakkini iso huppu, jonka suojaan voi piiloutua viimalta ja sateelta
- Juuri siivottu koti
- Aikakausilehtien lukeminen sängyllä pötköttäessä
- Lempisarjojen katsominen tv:stä
- Kavereiden kanssa juhliminen
- Pubeissa istuskelu
- Jooga ja spinning
- Liikunta yleensäkin. Ainakin yleensä.
- Aurinkoinen pakkaspäivä
- Näkymä ikkunastani; iso silta, jossa on koko ajan elämää, autoja ja ihmisiä
- Eppu Normaalin laulut
- Hedelmien (ylen)syönti
- Eläimet
- Matkojen suunnittelu
- Onnistumiset
- Kynttilöiden valo



-emmma

Photos of life

Yhden luennon look.

Omnom.

Jooga-asu.

Sängyn jakajat

Mustat kynnet = <3

Kuulumisia

En eilen sitten ollutkaan uimassa tai ulkoiluttamassa koiraa kun suunnitelmiin tuli muutoksia. Meninkin koululle syömään ja lukemaan ja zumbailemaan. En ollut zumbannut noin vuoteen ja askeleet olivat hieman hukassa, mutta onneksi zumbassa oikeat askelet eivät ole pääasia, vaan se, että liikkuu täysillä ja nauttii olostaan. Ja sitä minä tein. (Paitsi välillä pääni särki jostain ihmeen syystä, varsinkin kun pompittiin ylös alas). Tänään olin sitten parilla luennolla koulussa ja kävin yksinäni syömässä, kun kavereilla oli vielä luentoja. Kohta lähden parin kaverin kanssa shoppailemaan asusteita ylihuomisia sitsejä varten. Huomenna olisi tarkoitus myös mennä parin kaverin kanssa vähän baareilemaan jooga-tuntini jälkeen, mutta se ei ole vielä täysin varmaa. We'll see..

-emmma

Jo on puhdasta

Maanantain siivouspäivä siirtyikin tälle päivälle, kun huomenna ei kerkeä. Menen pitämään seuraa tädin koiralle, kun tätini ja serkkuni ovat töissä ja koulussa niin pitkään. Olin myös eilen koiravahtina ja oli kyllä ihanaa. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Niin kuin kaikki eläimet. Mennään myös tädin kanssa uimaan huomenna, jee! Tänään suunnitelmissa mennä kaverin kanssa leffaan katsomaan New Years Eve. Mahdollisesti.

-emmma

Raivokas spinningtunti, jonka aikana hiki lentää ja lihakset huutaa hoosiannaa, on jotain niin mahtavaa. En malta odottaa ensi tuntia.


-emmma

Negatiivisuudesta positiivisuuteen, miten?

Viimeinen tentti muutamaan kuukauteen on nyt tehty. Peukut pystyssä odottelen tuloksia. Jos en pääse siitä läpi, niin en saa perusopintoja tänä vuonna suoritettua loppuun, ja se ei olisi kauhean mukavaa...Odotin helpottunutta ja ilahtunutta oloa kokeesta tultuani, mutta enhän tietenkään vielä voi iloita kun en tulosta tiedä. Ja muutenkin tuo ilahtuminen mistään on niin kauhean vähäistä minulla.
Olen herkkulakkoillut tässä muutaman päivän jo.. Silti tuntuu, että olen entisestään paisunut tässä parin päivän sisällä. Vaikka olen liikkunutkin enemmän. Huomennakin menen spinningiin kaverin kanssa.
Tiedän, miksi olen lihonut. Olen syönyt helvetisti. Syön, kun olen surullinen, syön kun olen iloinen. Syön muuten vaan. Syön puolet päivän aterioista aina mielestäni todella terveellisesti ja puoliksi syön jotain paskaa. Sitten kun huomaan, että olen lihonut entisestään, tulen surulliseksi ja menen ostamaan vähän lisää herkkuja pahaan olooni. Se on loppumaton noidankehä. Yritän jatkuvasti tsempata itseäni ajattelemaan positiivisesti itsestäni ja miettimään hyviä puoliani. Joskus onnistunkin siinä. Mutta kuten rehevästä kehostani voi huomata, en ole ollut tyytyväinen itseeni vähään aikaan. En ole ylipainoinen. En ole koskaan ollut. Olen aika yläkantilla normaalipainossa. Olisin tyytyväinen muutaman, 3-5 kilon, pysyvään pudotukseen. Olen siellä ollutkin. Viimeksi syksyllä. Mutta juttu on, että en silloinkaan järin tyytyväinen elämääni ollut. Olin (melko) tyytyväinen painooni. En elämääni kokonaisuutena. Ja siitähän se kyse loppujen lopuksi on. Jos tämän painon saan laskemaan nyt muutaman kilon, niin kuin tarkoituksena olisi, se on kuitenkin vain yksi murhe, mitä ei tarvitse miettiä. Mutta on kai sekin jotain?


-emmma

Lemppareitani;  uusi Nina Riccin tuoksu, tätini tekemä purkki ja lempikynttiläkippo, jossa poltan joka ilta kynttilän.

Hellurei

Viikon sisällä on tullut äänestettyä ensimmäistä kertaa presidenttiä ja ensimmäistä kertaa luovutettu verta. Kumpikaan ei ollut kamalaa. Yksi uusinta oli myös perjantaina, ja se meni ihan hyvin. Toinen on ylihuomenna ja sen hankaluus onkin sitten vähän toista tasoa, saa nähdä meneekö tälläkään kertaa läpi. No, ainakin olen siihen lukenut.
Minulla on enää kolmepäiväisiä "työviikkoja", sillä kaikki kurssini ovat tiistaista torstaihin. Olenkin maanantain ottanut uudeksi siivouspäiväkseni ja eilen puunasinkin kämpän puhtaaksi ja nyt on taas mukavaa olla täällä. Vaikka siivoankin kerran viikossa, niin kyllä siinä välissä ehtii vähän nuhruisaksi paikat mennä.
Keskiviikkoillat ovat viime viikosta lähtien pyhitetty joogalle, kun aloitin joogan alkeet yliopistoliikunnan kautta. Se on yllättävän haastavaa liikuntaa, mutta rentouttavaa ja palkitsevaa. Tarkoituksena on myös aloittaa muutakin liikuntaa, jahka tuosta ylihuomisesta tentistä pääsen yli..


-emmma

Pohdintaa.

Kun aloitin tämän blogin, ajattelin, että purkisin tänne kaikki hyvät uudet asiat, mitä elämässäni tapahtuu. Ajattelin väistämättä, että uuden elämän alettua tapahtuisi vain hyviä asioita, ei ollenkaan huonoja. Toisin kuitenkin kävi. Hyviä asioita on toki tapahtunut paljon, mutta koska olen pohjimmiltani negatiivisuuteen taipuva, näen harvoin metsää puilta. Tuntuu, että en edelleenkään ole päässyt teini-iän tunnevuoristoradasta, enkä varmaan tule ikinä pääsemäänkään. Olen elämäniloinen ehkä noin 20% ajasta. Sen 80% ajasta käytän siihen, kuinka yritän estää itseäni vaipumasta syvemmälle itseinhoon ja ahdistuneisuuteen.
             Minulla on kiva asunto, kivoja uusia ja vanhoja kavereita. Minulla on perhettä, koulussa menee suht hyvin ja pursun ideoita siitä, mitä kaikkea tulen vielä tulevaisuudessa tekemään. Sitten, todellisuus iskee ja ajattelen vain asioiden negatiivisia puolia. Asuntoni on pieni, täällä ei ole uunia eikä pesukonetta - ja olen täällä yksin. Olen aina pitänyt yksin olemisesta, mutta nykyään ahdistun kovin helposti yksinolosta. En siedä hiljaisuutta tai pimeyttä ollessani yksin. Tv ja tietokone sekä valot ovat aina päällä, jotta tuntuisi siltä, että täällä on jotain elämää minun lisäkseni. Kaverisuhteissani harmittelen sitä, kuinka vanhat rakkaat kaverit luultavasti tulevat unohtamaan minut kokonaan, koska en käy enää entisellä kotipaikkakunnallani, enkä jaksa ongelmieni pohtimiselta soitella tai edes facebookissa kysyä kuulumisia. Eivätkä hekään kyllä yhteyttä pidä minuun. Uudet kaverit ovat kivoja, mutta tunnen silti välillä olevani kala kuivalla maalla tässä uudessa seurassa. En koe minkäänlaista yhteyttä tai kiintymistä kehenkään.
Ikävöin paljon perhettäni ja entistä elämääni, mutta toisaalta en halua palata menneeseen enää. Koulu ahdistaa siksi, koska en koe alaa omakseni enää. Ehkä ensimmäiset kuukaudet saatoin ajatella, että jes, vihdoin mun tyylistä opiskelua. Mutta ei. Haluan jotain muuta. Haluan aina jotain muuta ja jotain enemmän. Ja se on perseestä. En osaa asettua minnekään tai sitoutua mihinkään, haluan tehdä hetken jotain uutta juttua ja sitten jatkaa matkaa.
Minulle sanotaan, että minun pitäisi tehdä asioita, joista tulen onnelliseksi. Mutta en tule enää onnelliseksi mistään. En nauti enää liikkumisesta samalla tavalla kuin ennen. En jaksa tehdä mitään tai aloittaa mitään uutta. Koen olevani niin jumissa. Enkä tiedä yhtään, että mitä minun pitäisi tehdä. Ainoa asia, josta tulen viideksi minuutiksi onnelliseksi, on ruoka. Jos olen murheellinen, niin kuin olen aika usein, niin ainoa asia, joka saa minut hetkeksi pirteäksi, on karkit, sipsit, jäätelö tai mikä tahansa ruoka, mitä minun ei pitäisi syödä. Sitten kuin olen herkkuni syönyt, olen entistä ahdistuneempi. Olen jo kolme-neljä kiloa lihonut puolessa vuodessa ja pelkään, että en pysty lopettamaan tätä menoa. En vain jaksa välittää sillä hetkellä, kuin mieliteko iskee, mutta saman tien sen jälkeen, kadun tekojani. Koska en arkiliikunnan ja satunnaisten liikuntahetkien lisäksi enää juuri liiku, ei minun pitäisi syödä näin, miten syön nyt. Paisun ja paisun vain. Ja en tunne oloani hyväksi. Olen tässäkin asiassa jumissa. Päätän joka toinen tunti, että aloitan laihduttamisen ja laihdutan sen muutaman vähäisen kilon, mitkä minua häiritsevät, mutta en pysty. En pysty ottamaan itseäni niskasta kiinni ja yksinkertaisesti luopumaan herkuista. Syön siis, koska murehdin ongelmiani. Ja ennen kuin oikeat ongelmani ovat selvinneet, en usko, että tulen laihtumaan. Laihduttaminen ja syömisten vahtiminen tuntuu niin toissijaiselta kaiken muun vierellä. Mutta en halua lihoa, haluan pysyä normaalipainoisena ja innostua taas liikkumisesta ja elämästä. Ehkä vielä joskus.



-emmma

Nyt ei taas toimi mikään.

Koska minulla ei juuri mitään hyvää sanottavaa ole nyt, niin en viitsi sitten mitään tänne kirjoittaa. Ei se kaiken paskan kirjoittaminen ylös kuitenkaan mihinkään auttaisi.

Vaikka onhan niitä hyviäkin asioita toki. Vaikea vain nähdä niitä.