tiistai 17. tammikuuta 2012

Hellurei

Viikon sisällä on tullut äänestettyä ensimmäistä kertaa presidenttiä ja ensimmäistä kertaa luovutettu verta. Kumpikaan ei ollut kamalaa. Yksi uusinta oli myös perjantaina, ja se meni ihan hyvin. Toinen on ylihuomenna ja sen hankaluus onkin sitten vähän toista tasoa, saa nähdä meneekö tälläkään kertaa läpi. No, ainakin olen siihen lukenut.
Minulla on enää kolmepäiväisiä "työviikkoja", sillä kaikki kurssini ovat tiistaista torstaihin. Olenkin maanantain ottanut uudeksi siivouspäiväkseni ja eilen puunasinkin kämpän puhtaaksi ja nyt on taas mukavaa olla täällä. Vaikka siivoankin kerran viikossa, niin kyllä siinä välissä ehtii vähän nuhruisaksi paikat mennä.
Keskiviikkoillat ovat viime viikosta lähtien pyhitetty joogalle, kun aloitin joogan alkeet yliopistoliikunnan kautta. Se on yllättävän haastavaa liikuntaa, mutta rentouttavaa ja palkitsevaa. Tarkoituksena on myös aloittaa muutakin liikuntaa, jahka tuosta ylihuomisesta tentistä pääsen yli..


-emmma